Automainonta

Automainonta alkoi Suomessa 1899 ja ensimmäinen suomalainen autoliike avasi ovensa 1905. Auton kuljettamisesta tuli luvanvaraista vasta vuonna 1907. Ensimmäinen automainos oli Suomen Valokuvaus-, Kauppa- & Tehdas-Osakeyhtiön mainos Patria- ja Phoebus merkkisistä kulkuneuvoista, jotka olivat enemmän moottoripyöriä, mutta niissä oli lisäpyörät, joilla ne oli tehty nelipyöräisiksi. Suomen ensimmäisen autokaupan avasi helsinkiläinen Sergei Nikolajeff jr, joka samalla avasi myös autokorjaamon liikkeen yhteyteen vuonna 1905, myös J.Aaltonen perusti samana vuonna autokorjaamon Turkuun. Viime vuonna Suomen automainonnan kokonaispotti oli noin 50 miljoonaan ja viiden suurimman mainostajan osuus siitä reilu 18 miljoonaa: Bassadone, Ford, Helkama-Auto, Kesko ja Toyota Auto Finland. Vuodesta toiseen trendi jatkuu eli autoala on Suomen toiseksi suurin mainostaja heti elintarvikkeiden jälkeen.

Automainonta painottuu sanomalehtiin, jonne käytettiin koko summasta reilut 25 miljoonaa ja televisioon käytettiin 12 miljoonaa ja molempien kanavien käyttö kasvoi viime vuonna, mutta eniten kasvoi verkkomainonta 7,2 miljoonaan. Eniten hävisivät aikakauslehdet, joiden mainostus väheni kahdella miljoonalla eurolla. Autoala on melko konservatiivinen. Tämä näkyy myös automainonnassa, joka on edelleen melko perinteistä.

Hyvä automainos kuluttajien mukaan:

1.Erilainen 2.Maisemallinen 3.Tunnelmallinen 4.Tarinallinen 5.Tekninen 6.Naisia kiinnostaa tarinat ja tunnelma 7.Auto tarpeeksi isolla 8.Selkeä 9.Informaatiota 10.Brändinhyvin esiin 11. Brändiä vahvistava